Koti
Tuija
Päiväkirja
Kuntoutuksen päiväkirja
Ajatuksia ja mielipiteitä
Tuija tavattavissa
Ota yhteyttä

 Lapsiperheet    |   Vanhukset    |    Terveyspalvelut   |   Työllisyys   |   Kunta ja aluepolitiikka

TYÖLLISYYS ON PARASTA SOSIAALIPOLITIIKKAA

Työttömyys on köyhyyden suurin syy. Siksi parasta sosiaalipolitiikkaa on uusien työpaikkojen luominen, vahva työllisyyspolitiikka.Jokaisen työkykyisen on voitava elättää itsensä ja perheensä työnsä tuloksin.Työpaikka antaa ihmisille identiteetin , yhteisön ja työtoverien sosiaalisen verkoston. Hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen edellyttää täystyöllisyyttä. Siksi työttömyys on aina vakava inhimillinen ja yhteiskunnallinen ongelma. Liian moni oululainen on vailla työtä. Hyvinvointioulua  on kehitettävä niin, että pystymme parantamaan työllisyyttä. Kansainvälistymällä, kehittämällä  ja monipuolistamalla elinkeinorakennetta  säilyttämme  kilpailukyvymme. 

Työelämän on oltava hyvää ja houkuttelevaa ja työnteon on aina oltava kannattavaa. Työelämän ulkopuolelle pudonneita on aktiivitoimilla tuettava takaisin työelämään.Nuorten alle 25 -vuotiaiden työttömyys Oulu on suurten kaupunkien korkein. Sen  alentamiseksi tarvitsemme uusia keinoja , jotta nuorten yhteiskuntatakuutoteutuu.

TUIJAN TEESIT:
1. Täystyöllisyys on talouspolitiikan keskeisin tavoite
Liian moni oululainen on vailla työtä. Jokaisella on oikeus työhön ja se on otettava huomioon kaikessa talous- ja yhteiskuntapolitiikassa. Työmarkkinoilla tarvitaan toimivaa yhteistyötä ja sen mukanaan tuomaa vakautta, joka vahvistaa niin yritysten kuin kotitalouksienkin luottamusta tulevaisuuteen.
2. Nuorille  yhteiskuntatakuuta on vahvistettava
Nuorten osallisuutta Oulussa on edelleen  lisättävä.On varmistettava, että nuoret jatkavat opintojaan peruskoulun jälkeen ja työllistyvät heti koulutuksen saatuaan. Kesätyömahdollisuuksia on lisättävä. Työttömistä nuorista ammatillinen koulutus puuttuu 46 prosentilla. Nuorille on rakennettava aukoton yhteiskuntatakuumalli siten, että koulutus, harjoittelu tai työpaikka on aina ensisijainen vaihtoehto pelkkään passiiviseen rahanjakoon verrattuna. Tukityön ehtoja tulee muuttaa niin, että vasta ammattiin valmistunut nuori voidaan palkata tukityöhön viimeistään kolmen työttömyyskuukauden jälkeen.
3.Oulu kuntatyönantajana vetovoimaiseksi 
On huolehdittava, että Oulu työnantajana on houkutteleva ja osaavan henkilökunnan riittävyys julkisessa palvelussa turvataan myös tulevaisuudessa. Henkilökunnan jaksamisesta on pidettävä huolta vakinaistamalla  määräaikaisessa työsuhteessa oleva henkilöstö ja laajentamalla varahenkilöjärjestelmää.

Palkka tasa-arvon edistäminen on tärkeä väline vahvasti sukupuolen mukaan jakaantuneiden työmarkkinoiden purkamisessa. Julkisen sektorin sopimusratkaisujen tulee tukea palkka tasa-arvon lisäämistä. Työn vaativuuden arviointijärjestelmiä on kehitettävä niin, että voidaan verrata saman työnantajan palveluksessa olevien samanarvoista työtä tekevien palkkoja keskenään. Tulospalkkausjärjestelmiä on kehitettävä erityisesti naisvaltaisilla aloilla. 

4. Sukupuolten välistä tasa-arvoa on edistettävä
Puretaan eriytyneitä työmarkkinoita, ohjaamalla peruskoulun jälkeen tyttöjä hakeutumaan teknisille aloille ja poikia opettajiksi, terveysalalle ja sosiaalipalvelu tehtäviin. Työelämän ja perheen yhteensovittaminen on myös sukupuolten tasa-arvon kehittymisen kannalta tärkeää.
5. Koulutusta on kehitettävä yhteistyössä työelämän kanssa
Koko ammatillisen koulutuksen järjestelmässä ammattikorkeakoulut mukaan lukien tulee kehittää yhteistyötä työelämän kanssa kolmikantaisen yhteistoimintamallin pohjalta. Oppilaitosten hallinnossa on otettava huomioon yhteistyö työelämän kanssa
Eri koulutustaustan omaavien tasa-arvoista työhönsijoittumista tuetaan kehittämällä oppivia työyhteisöjä ja mahdollistamalla elinikäinen oppiminen mm. ammatillista aikuiskoulutusta ja oppisopimuskoulutusta kehittämällä ja määrärahoja lisäämällä.